Blogin kirjoittaminen on vielä aika vierasta. En ole koskaan pitänyt sosiaalisen median päivittämistä kovin tärkeänä, eikä minulla ole ollutkaan mitään sanottavaa.
Nyt kuitenkin haluan jakaa ajatuksiani muille. Odotin innolla lukuloman alkamista, mutta kun se alkoi tulin toisiin ajatuksiin. Minulla on vain yksi aine kirjoitettavana tänä keväänä. Matematiikka. Elämä käy pikkuhiljaa tylsäksi ja ikäväksi, jos vain laskee laskuja 8 viikkoa putkeen.
Olen ollut nyt neljä viikkoa kotona ja lukenut. Kyllä, olen oppinut jotakin, mutta tämä jouten olo saa minut hulluksi. Olen muuttunut kauheaksi ja kiukuttelen poikaystävälleni turhista.
En viihdy yksin, en ollenkaan. Vihaan yksin oloa. En saa mitään aikaiseksi, koska eihän kukaan ole katsomassa mitä teen vai teenkö mitään. En ole keksinyt korvaavaa toimintaa koulun tilalle. Yksinomaan matikan laskeminen ei sitä korvaa. Mietin jo lenkkeilyä, mutta ehkä blogin pitäminen on minulle parempi ratkaisu.
Törmäsin heti muuriin ja ristiriitoihin aloittaessani tätä. Ensimmäisenä tajusin, että kaikki pystyvät lukemaan blogiani. Tämä toi kauheat paineet, että olisinko tarpeeksi hyvä kirjoittamaan. Olen aina rakastanut kirjoittaa, mutta onnistumisen halu käänsi ajatukseni, etten olisikaan enää niin hyvä.
Toinen ristiriita tulikin jo blogin luonti vaiheessa. Ei mitään hajua, miten palvelin toimii. Sähläsin monen eri tarjoajan kanssa ja mikään ei onnistunut. Pikku hiljaa olen yrittänyt pärjätä. Olen ihminen, joka ei mielellään pyydä apua. Haluan näyttää muille, että osaan itsekin. En ole täysin tarpeeton, vaikka sille minusta on tuntunut tänä aikana.